perjantai 2. elokuuta 2019

Suopursuja ja SM-viimeistelyitä

Tällä viikolla ollaan tokoiltu ahkerasti lähestyvien SM-kisojen pelossa. Keskiviikkona päästiin vielä viimeisiin kehätreeneihin Malminkartanon nurtseilla. Aloitin Fisun kanssa kisamaisella tunnarin valmistelulla, eli tehtiin "kehän ulkopuolella" haistelutreeni ja siitä siirryttiin kehään tekemään kokonainen tunnari. Haistelutreeni meni huonosti, ehkä ekaa kertaa ikinä! Yleensä naminheittotreenissä Fisu on ollut hyvä ja rento, mutta nyt hätäili ja nosti kaksi kertaa väärää! Taitaa olla kierrokset tapissa kalasella... Varsinainen liikkuroitu tunnari meni kuitenkin hyvin. Ruutu oli aika vaikea diagonaaliruutu, eteenmenon olin käynyt näyttämässä etukäteen. Eteenmeno olikin hyvä, mutta ruutuun ei löytänyt, juoksi kehänauhojen suuntaisesti noin 5m ruudun viereen. Siitä osasi kuitenkin yhdellä käskyllä korjata ruutuun eli jollain tasolla nyt kuitenkin hahmotti ruudun. Uusinnalla löysi ruutuun helposti. Sitten ohjattu, noudettiin oikea, joka tuli aika lähelle viereistä kehänauhaa. Siinä ei mitään ongelmaa, teki hyvin. Otettiin tähän väliin paikkikset, tehtiin kahteen kertaan jättö ja maahanmenot+luoksarit. Nyt Fisu oli parempi kuin parilla viime kerralla, meni maahan yhdellä käskyllä molemmat. Eka tosin aika hidas, mutta parempi sekin kuin tuplakäsky. Paikkisten jälkeen otin vielä uuden diagonaaliruudun toisessa kehässä, ja seuraamista. Nyt ruutu löytyi helposti, mutta Fisu kyllä ehkä katsoi jo kun kävin rakentamassa ruudun. Seuraaminen tuntui aivan kauhealta, oli ihan ylivireinen enkä meinannut millään saada rauhoittumaan. Huoh.

Torstaina tokoiltiin lähikentällä. Otettiin viimeistelyt kiertonoutoon, tunnariin, luoksarin stoppeihin, kaukoihin ja seuraamiseen. Kiertonoudossa otin pari kiertoa kapulat ohjureina, koska kierrot on olleen vähän loivia lähiaikoina. Mennessä juoksi kapulan päältä, paluussa teki paremmin. Sivulta oli niin kovasti menohaluja, että tehtiin kuuntelua ennen kun pääsi kiertämään. Sitten molemmat puolet erikseen, vasemmalla sähläsi kaksi kertaa nostossa ja kerran yritti tulla hypystä ohi. Tunnarissa tehtiin nyt piiiiiitkä jono, jotta joutuisi oikeasti keskittymään haistelussa, ja nyt olikin paljon parempi mielentila kuin keskiviikkona. Sivulletuloissa satunnaisesti tulee taas niska edellä peruutellen, mutta sille en nyt mahda mitään. Luoksarin stoppeja tehtiin naminheitoista, ne meni ihan hyvin kaikki. Kaukoissa kaikki muut vaihdot toimii ihan riittävällä tasolla, paitsi m-s. Siinä ei muista siirtää etujalkoja taaksepäin ja nousee liian pitkäksi seisomaan. Seuraamista tehtiin nyt oikein pitkästi, että sain Fisun kunnolla rauhoittumaan siinä. Olikin loppua kohden jo vähän parempi, mutta ei edelleenkään kyllä parasta Fisua.

Tänään ollaan panostettu nyt SM-viimeistelyyn kunnon väsytystaktiikalla. Fisu on koko kesän tuntunut aika ylivireiseltä tokossa, joten paras koittaa nyt purkaa kaikki ylimääräiset höyryt jo ennen kisoja. Aamupäivällä käytiin tekemässä jälkeä Jakomäen metsässä. Talloin Fisulle periaatteessa ihan helpon 1-2lk tason jäljen, 5 keppiä ja 600m, 5 kulmaa, vanheni 1h 40min. Maasto kuitenkin teki jäljestä vaikean, sillä jälki kulki lähes koko matkan korkeassa suopursussa ja mustikan/juolukan varvikossa. Jäljellä oli myös ainakin kaksi harhaa. Jana oli taas tosi lyhyt, ehkä 8m, jälki lähti vasemmalle. Fisu tarkasti takajälkeä ehkä 5m matkan ja kääntyi itsenäisesti oikeaan suuntaan. Eka keppi oli ehkä 50m janalta, sen nosti hienosti. Toka keppi oli ehkä 15m ennen pitkospuiden ylitystä, ja juuri kun Fisu oli tulossa kepille, pitkospuita käveli joku ihminen, eli siihen tuli hyvin tuore harha. Kepin Fisu nosti normaalisti eikä reagoinut pitkospuu-harhaan oikein mitenkään. Kolmas ja neljäs keppi oli syvällä suopursujen alla, ja niitä Fisu ei nostanut kumpaakaan. Kolmoskeppiin ehkä reagoi, mutta ei nostanut enkä ollut varma missä keppi oli, joten en jäänyt nostattamaan. Ennen kolmatta kulmaa tuli vaikeuksia, kun siinä oli mustikanpoimijan harhoja ristiin rastiin jäljen ja kulman päällä. Fisu tarkasteli tosi pitkään ja yritti moneen kertaan vaihtaa harhoille, mutta en päästänyt kuin lyhyesti tarkastamaan vääriä jälkiä. Lisäksi kulma sattui vielä olemaan hankala metsästä polulle -kulma, joten Fisu ei millään olisi suostunut uskomaan, että oikea jälki menee polkua pitkin. Lopulta kuitenkin onnistuttiin pääsemään takaisin oikealle jäljelle, ja loppumatkan Fisu selvittikin ihan hyvin ja nosti vikan kepin. Näitä syvällä aluskasvillisuuden seassa olevia keppejä pitää selvästi treenata lisää, niitä Fisu jättää helposti kun menee liian korkealla nenällä.


Samalla reissulla Hukka pääsi myös jäljestämään. Talloin sille noin 60m pitkän jäljen, jossa oli 5 keppiä ja jälki teki loivan kaarroksen. Vanheni tunnin. Hukka edistyy selvästi joka treenissä, koska nyt meni jo varsin pätevänä koko jäljen ja nosti kaikki kepit! Edelleen pyrkii välillä käyttämään ilmavainua, mutta ei ehkä nosta enää ihan niin ylös nenää kuin mitä aluksi.

Tänään illalla tehtiin vielä Fisun kanssa lisää tokoviimeistelyitä pitkän kaavan kautta. Otettiin tunnarin luovutusta, eteenmenoa, ruutua, ohjattua ja kaukoja. Tunnarissa sama juttu edelleen, tulee niska edellä eikä oikein vastaa treeniin, vaikka yritän muistuttaa sivulletulosta. Eteenmenoja oli tarkoitus tehdä vain kolme, kaksi valmiina oleville leluille ja yksi josta lähettäisin ruutuun. Ei kuitenkaan löytänyt kumpaakaan valmiiksi laitettua lelua ja palkattomalla eteenmenolla alkoi hidastelemaan jo ennen kun stoppasin. Huoh, tämä tästä vielä puuttuikin, eteenmeno on tähän asti toiminut ihan hyvin. Tehtiin siis vielä muutama lisää näytöillä, kertaalleen jouduin jopa käskemään uudestaan eteen kun taas alkoi jarruttelemaan ennen aikojaa. Koska eteenmeno nyt tökkii, niin tehtiin sitten myös korjauksia. Ne sujui hyvin molempiin suuntiin. Diagonaaliruutu ei tuottanut nyt mitään ongelmia, mutta toki kenttä olikin nyt helppo ja tuttu. Ruudun korjauksia tehtiin myös, niissä tuppasi jäämään liian eteen koko ajan. Pariin kertaan tehtiin myös loppuosa, siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Ohjattu kertaalleen merkille pallopalkalla, kerran kokonaisena vasen puoli, se oli hyvä. Sitten muutama kapulan nosto merkkiä luovutuksessa apuna käyttäen, teki ihan kohtalaisesti. Kaukoja otin nyt ihan tosi läheltä ja muistuttelin m-s vaihdossa painonsiirrosta peruuttamalla. Saapa nähdä mitä se siellä kehässä tekee...

Hukka on tokossa opiskellut nyt sivulletuloa. Ollaan tehty enimmäkseen kotona naminheitoista sivulletuloja eri kulmista, ja paikallekäännöksiä molempiin suuntiin. Väliin olen ottanut yksittäisiä askeleita eteenpäin. Takajalat Hukalla meinaa vähän harottaa samaan tapaan kuin Fisulla, mutta muuten tekee aika kivasti. Maahanmenoa ollaan tehty myös, siinä tuntuu etten pääse ikinä eroon käsiavusta. Avun kanssa tekee tosi hyvin, ilman apua menee maahan aivan eri tekniikalla, hitaasti kavuten. Uutena juttuna ollaan opeteltu peruuttamista, sen Hukka tajusi ihan saman tien yhdessä naksuttelusessiossa. Lisäksi treenejä helpottaakseni olen nyt opettanut käsikosketuksen kautta Hukkaa tuomaan leluja käteen, sen on hoksannut aika hyvin jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti