keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Juhannusta, aksaa ja uiskentelua

Viime viikolla Hukalla alkoi agilityn viikkotreenit. Ollaan mukavassa pikkuryhmässä, jossa on meidän lisäksi vain kaksi muuta koiraa, joten aikaa on ruhtinaallisesti ja pystytään helposti tekemään monta lyhyttä kierrosta. Ekalla treenikerralla tehtiin uusina juttuina takaaleikkausta mutkaputkeen ja hyppyä viistossa kulmassa. Putkella Hukka taisi pari kertaa kieltää, ja meni aika hitaasti, mutta ehkäpä sillä jotain oppimistakin tapahtui. Viistossa oleva hyppy oli vaikea, meni monta kertaa ohi ja koitti tarjota myös takaakiertoa, jota ei olla vielä tehty. Koska aikaa jäi hyvin, tehtiin myös puomitreeni namimaatin kanssa. Videota puomista ei tullut, mutta meni aika hyvin! Osui enimmäkseen, välillä etujaloilla mutta välillä tuli myös tosi hyviä takajalkaosumia.

Torstaina oli Hukan hakutreenit. Oltiin taas Koivumäessä, mutta eri kohdassa kuin aiemmilla kerroilla. Koska viimeksi Hukan nenänkäytössä oli toivomisen varaa, tehtiin nyt kahdelle ekalle maalimiehelle hajunhaut nenän avaamiseksi. Eka hajunhaku meni tosi hyvin, sai jo kaukaa hajun, mutta mentiin varmuuden vuoksi aika lähelle jotta saisi kunnolla tarkennettua. Hajun saatuaan vein Hukan takaisin keskilinjalle ja sieltä lähetys, meni hyvin. Tokalla maalimiehellä tehtiin sama, siinä tosin tuuli puhalsi hajua poispäin keskilinjalta ja Hukka taisi saada hajun tallausjäljestä eikä suoraan maalimiehestä. Kolmannella yritin valmiina olevaa maalimiestä ilman apuja, mutta ekaa kertaa ikinä Hukka ei löytänyt. Sai kyllä hajun ja pyöri pitkään etsiessään maalimiestä, mutta sillä ei vaan taidot riitä hajun paikantamiseen. Otin sitten Hukan kiinni ja käytiin yhdessä hakemassa haju - tosi lähelle jouduttiin menemään ennen kun hoksasi maalimiehen. Loput kolme pistoa sujui hyvin ilman apuja, tosin ainakin vikalla juoksi taas maalimiehestä läheltä ohi nenä kiinni ja löysi vasta paluumatkalla.

Juhannus vietettiin mukavasti mökillä Jennin ja Villen sekä Rho-bortsun kanssa. Pojat touhusivat pääasiassa laiturilla ja Hukka molskateli veteen vähän väliä. Muutamaan otteeseen poikakoirien piti vähän mittailla, kumpi heistä onkaan isompi poika, mutta enimmäkseen sujui aika kivasti. Sunnuntaina illalla käytiin vielä kotiinpaluun jälkeen Kaukajärvellä uimassa, kun mökillä ei aamulla viitsitty. Otin Hukalle rannalle damin ja narupallon mukaan, ja harjoiteltiin vedessä damin tuomista ja mun luokse uimista.











Maanantaina jatkettiin lomailua aksan merkeissä. Kävin aamupäivällä hallilla treenaamassa Hukan kanssa juoksaria ja hypyillä wrappeja sekä serpentiiniä. Juoksarit sujuivat vähän vaihtelevissa merkeissä. Aika paljon tuli taas joko vähän vajaita takajalkaosumia tai sitten etujalkaosumia, kun tehtiin namimaatilla. Lelun kanssa sujui huomattavasti paremmin ja teki useampia tosi hyviä takajalkaosumia. Käännöksiä tehtiin myös, kokeilin jättää pituuden kulmakeppiä pois. Käännökset menee kyllä maailman hitainta ravia ja oikoo heti, jos kulmakeppiä ei ole. Tätä tarvisi varmaan ihan vaan naksutella kädestä tulevan palkan kanssa, että tajuaisi.



Serpentiinissä tein ensin ihan pari toistoa hyppysuoralla, ja sitten lähdin muuttamaan hyppyjen kulmaa. Meni tosi hyvin, haki hienosti joka kerta hypyille vaikka oltiin jo aika jyrkässä kulmassa. Myöskään Hukan hyppääminen ei näissä suorissa hypyissä vauhdin kanssa näytä mitenkään kovin pahalta, joten uskalsin nostaa parilla toistolla rimat 50 senttiin. Ei tiputtanut yhtäkään. Wrapeissa tehtiin ekstensio-kokoamis -treeniä, eli kolme hyppyä, joista keskimmäisen meni suoraan ja reunimmaisilla wrapit. Kokeilin ottaa varovaista liikehäiriötä mukaan, mutta se oli kyllä kovin vaikeaa, tosi herkästi tulee pois. Wrapeissa tuli vähän vahingossa myös putkiansan ohitusta, kun toisen käännöshypyn takana oli putki. Kerran Hukka hairahtui putkeen, mutta yhdestä yrityksestä tajusi ettei sitä nyt haettu, ja jätti putken rauhaan.

Fisukin treenasi aata Hukan huilitauolla. Otettiin aalla sivuirtoamista, ja hitsi kun olikin vaikeaa! Tuli monta kertaa aasta ohi, ja sitten kun meni, niin ainakin yksi itsemurhaloikka tuli taas pitkästä aikaa. Tehtiin myös pientä erottelua, kun aan jälkeen putki oli hieman piilossa puomin takana ja lähempänä olisi ollut hyppy tarjolla, mutta tästä kala selviytyi hyvin.

Maanantaina illalla jatkettiin aktiivilomaa, kun kävin kouluttamassa Tavesin tottiskentällä. Koulutuksen jälkeen otin hyvin lyhyet hyppyjumpat Fisulle ja Hukalle. Fisun kanssa tein pari kentälle tuloa, ja sekä hypyn että esteen suorituspaikalla kontaktia ja kuuntelua. Hypyllä oli tosi hyvä, esteellä vähän nihkeämpi, mutta ei sentään yrittänyt karata eikä tarvinnut pyytää erikseen ottamaan kontaktia. Hyppyä tehtiin muutama toisto, 80-90-95-100cm ja yksi paluuhyppy metrisellä pallo suussa. Fisu hyppäsi aika kivasti, vaikka metriä ei olekaan tainnut vielä tänä vuonna mennä. Hukka kävi myös hyppäämässä muutaman kerran, noin 50-60-70-55cm esteellä. 70cm oli jo vissiin turhan vaikea, siinä kertaalleen vähän osui esteeseen, onneksi oli kevyt pressueste. Uusinnalla ponnisti huolellisemmin ja pääsi yli.

Tottisten jälkeen jatkettiin vielä venerantaan, jossa kävin katsomassa vepetreenejä sillä silmällä, josko Hukan kanssa aloitettaisiin tosissamme vepen treenaaminen. Hukkakin pääsi jo heti mukaan, se sai tehdä pari kertaa veneeseen menoa ja veneestä hypyn. Ekalla kerralla epäröi hieman, uusinnalla hyppäsi jo ihan reippaasti.

Tiistaina Hukalla oli lepopäivä, ja kalaäidillä aksapäivä. Illan valkkutreenissä tehtiin ihan mukavaa rataa, jossa oli paljon takaakiertoja ja jokunen luukutuspätkäkin. Takaakiertorimat aina vaan vaivaa meidän tekemistä, nytkin Fisu tiputti useamman kerran takaakierrossa. Muuten teki aivan superhyvin ja lopuksi tehtiin nolla 24 estettä pitkältä radalta.

Tänään oli Hukan aksavuoro ja Fisulla puolestaan lepopäivä. Hukan aksassa pääsin asentamaan kaksi aivan uutta juttua Hukkaan, nimittäin takaakierron sekä putkesta käännökset. Takaakiertoa ei olla tehty vielä ollenkaan, joten aloitin sen palkkaamalla muutaman kerran ihan vaan mua kohti hyppäämistä. Rima oli vain 30cm, jotta ei olisi ainakaan fyysisesti liian haastava. Sitten annoin pariin kertaan tarjota takaakiertoa ja kun ne sujui kohtalaisen hyvin, otettiin vauhti ja käsky mukaan. Tehtiin nyt ensin loivaa takaakiertoa jossa Hukka hyppää ristiin. Täytyy myöhemmin ottaa sitten tiukkoja kiertoja yhdistettynä wrappeihin. Putkelta käännökset Hukka tajusi myös hienosti. Ekalla syöksyi varmaan 3m suoraan ennen kun hoksasi mut ja lelun, tokalla valui ehkä metrin ja sen jälkeen alkoi kääntymään hienosti. Suunnitelmana mulla on putkilta käännöksiin opettaa suuntakäskyt oikea ja vasen samaan tapaan kuin puomilla, ja lisäksi putkijarruna käytän vaan Hukan nimeä kohdissa, joissa en halua tiukkaa käännöstä mutta haluan koiran huomion itseeni.

Koska uusien juttujen opettelulta jäi vielä hyvin aikaa, tehtiin lisää wrappeja, hypyt nyt hieman eri kulmassa kuin maanantaina. Koitin ottaa lisää omaa liikehäiriötä mukaan ja tein multiwrapit molemmilla käännöshypyillä ennen kun sai jatkaa suoraan. Ei kieltänyt kertaakaan, vaikka toki hidastuu kyllä aika selvästi jos mun oma liike hidastuu. Lopuksi tehtiin vielä keinua, ensin ihan matalalla, ja lopuksi pari toistoa keskikorkealla. 2on2off asento voisi olla vähän paremminkin hallussa, tätä täytyy ehkä vahvistaa vähän muissa yhteyksissä.

Aksan jälkeen jäähkälenkillä käveltiin vielä läheiselle järvelle uimaan. Uinnin ohella koitettiin vähän Hukan kanssa leikkiä lelun tuontia veteen vepen vientiä ajatellen, mutta tämä ranta oli nähtävästi liian vaikea vielä siihen. Ranta oli kallioinen, ja siitä piti noin ranteen korkuisesta vedestä hypätä uimaan. Vaikka olin itse ihan lähellä, vain parin metrin päässä, ei Hukka uskaltanut lelu suussa hypätä uimaan. Ilman lelua se hyppää varsin pontevasti, mutta uimaan lähteminen lelun kanssa on vaikeaa. Täytynee treenata tätä matalammalla rannalla, jossa Hukka pääsee kahlaamaan uintisyvyyteen asti.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Helteisiä treenejä

Kesä on toden teolla alkanut ja tehnyt tehtävänsä - koiraparat on aikalailla läkähtyneitä jo parin minuutin treenaamisen jälkeen, olipa laji mikä hyvänsä. Viime torstaina käytiin illalla hakuilemassa Koivumäessä. Koska oltiin samassa maastossa pari viikkoa sitten, päätin tehdä eläinkokeen ja laitoin Hukalle maalimiehet about samoihin paikkoihin kuin edellisellä kerralla, mutta nyt ensimmäistä kertaa kaikki ukot kunnolla piiloon pressujen alle. Hukalle tuli 6 pistoa, kaikki maalimiehet 50m syvyydessä. Hukka yllätti, ja selvitti treenin kunnialla läpi tehden melko suoria pistoja ja löytäen jokaisen maalimiehen. Nenänkäyttö on selvästi unohtunut ja oli juossut kaikista maalimiehistä vähän ohi, eli nenänkäyttöä pitää taas vahvistaa. Sen sijaan pistot on edenneet kivasti ja Hukalla on selkeästi  oikea asenne etsintää kohtaan, lähtee innokkaasti ja etsii määrätietoisesti kunnes ukko löytyy.

Maanantai oli mun ensimmäinen lomapäivä, ja nautittiin siitä heti aamutuimaan aksahallilla. Treenasin sekä Fisun että Hukan kanssa hyppytekniikkaa, ja Hukan kanssa lisäksi juoksaria. Hyppytekniikassa tehtiin perussarjaa ja korkeuden arviointia molempien kanssa. Fisu oli tapansa mukaan täydellinen, sen hyppyjä on todella ilo katsella. Ei ensimmäistäkään virhearviointia, kaikki ponnistukset rentoja ja kauniita ja voimakkaita. Tehtiin korkeudet 55-60-65-75-65. Hukka sen sijaan... Se ei todellakaan loista hyppytekniikassa(kaan). Otin nyt videolle hyppyjä (myös edellisestä treenistä viime viikolla, jossa tehtiin set pointia), ja hidastukselta katsoin, mikä hypyssä oikein mättää. Hyppääminen näyttää omaan silmään kömpelöltä, Hukka roikottaa jalkoja mahan alla ja hypyn lakipiste ei osu esteen päälle vaan sen jälkeen, eli ponnistaa väärästä kohdasta. Hukka ei osaa oikein siirtää painoa takaosalle ponnistusta varten, vaan ryntää eteenpäin lähinnä etupäätä käyttäen.


Juoksarissa jatkuu sama teema, eli Galicanin puomilla en meinaa saada hyviä osumia alastuloon, ja osumiin vaikuttaa suuresti se, mistä kohdasta lähetän puomille. Nyt kokeiltiin namimaatilla niin, että laitoin namimaatin vähän kauemmas ja lähetin myös puomille kauempaa, jolloin toimi paremmin. Eli sinänsä ehkä palkalla ei ole hirveän suurta väliä, mikä on hyvä, koska haluaisin käyttää namimaattia myös jatkossa.


Maanantaina illalla kävin kouluttamassa tottista, ja otin omat koirat mukaan tekemään pienet täsmätreenit samalla. Hukka jatkoi aamulla aloitettua hyppyjumppaa ottamalla ekaa kertaa pk-hyppyä ja a-estettä. "Metrisen" pressuesteen laskin noin 50cm korkeaksi, ja annoin Hukan tarjota muutaman kerran sillä hyppyä samaan tapaan kun aksassa on tarjonnut hyppyä. Nostin varovasti estettä pariin otteeseen niin, että oli lopulta ehkä 65cm korkea. Tehtiin sillä muutama hyppy valmiina olevalle pallolle. Hukan hyppytekniikka oli tässäkin aika karsea, välillä ponnistaa aivan mistä sattuu ja kertaalleen kolauttikin estettä, enimmäkseen hyppää tässäkin etupäällä jalat koukussa mahan alla. En oikein tiedä, miten saisin Hukalle selitettyä oikean tavan käyttää kroppaa hypätessä, tätä täytyy ehdottomasti pohtia. Positiivista oli kuitenkin se, että Hukka hyppäsi reippaasti eikä edes harkinnut esteen kiertämistä kertaakaan. A-estettä tehtiin kahdella madalletulla esteellä. Kaikista matalimmalla versiolla pystyi suorittamaan esteen ihan paikaltaan, joten houkuttelin sitä ihan ilman vauhtia esteen läheltä kiipeämään. Muutaman kiertoyrityksen jälkeen Hukka uskalsikin kokeilla, ja meni esteen reippaasti, ja loikkasti harjalta suoraan maahan :O Kahden yrityksen jälkeen siirrettiinkin sitten heti palkka ihan esteen taakse kiinni, jotta tulisi esteeltä alas turvallisesti. Jyrkemmällä versiolla ei onneksi yrittänyt kertaakaan loikata suoraan harjalta alas, vaan tuli ihan nätisti kun palkka oli valmiina odottamassa esteen takana. Fisu teki myös muutaman kapulan tuonnin sekä hypyllä että esteellä, hyppy oli 70-90cm korkea.

Eilen oli Hukalla lepopäivä, mutta Fisu puolestaan pääsi pitkästä aikaa tositoimiin, kun meillä alkoi Tamskin valkkuryhmän agilitytreenit. Tehtiin ratatreeniä, mukava vauhdikas rata jossa pari hankalaa keppikohtaa. Kepit vaatii selkeästi muistuttelua tauon jälkeen, koska niissä mokaili nyt sekä sisäänmenossa että lopussa. Koska en halua antaa sen tehdä paljon vääriä toistoja, kävin hakemassa hallista yhden ohjurin, ja laitoin sen aloitukseen avuksi. Sen kanssa yritti kerran törkeästi mennä ohjurin alta, mutta siitä saamansa nuhtelun myötä keskittyi paremmin ja onnistui.

Hukka kävi muutama viikko sitten toimittamassa mallinvirkaa tamskilaisten koirakuvaajien valokuvauskurssilla. Tässä muutama tyylinäyte kurssilaisten töistä :) kuvat (c) Tytti Käyhkö ja Henna Lindell




torstai 11. kesäkuuta 2020

Kisakoira Hukka

Viime perjantaina oli jännä päivä, nimittäin Hukan ihan ensimmäiset kilpailut! Olin ilmoittanut Hukan Ikaalisiin iltakokeeseen sillä ajatuksella, että mennään nyt äkkiä kun se on kerrankin ehjä, ennen kun keksii taas jonkun uuden terveysongelman. Kovin kokematonhan se vielä on, eikä todellakaan ole tehnyt kuin ihan muutaman treenin liikkuroituna kisamaisesti, mutta sen asenne ja keskittyminen on parantunut koko ajan tässä kevään mittaan, joten uskalsin kokeilla kisaamista.

Alokasluokka oli vasta myöhään illalla, joten päivä ehdittiin keräilemään voimia. Kisapaikalla luettiin ensin siru ja kirjoittelin Hukan tiedot sen ensimmäiseen kilpailukirjaan. Hukka tuntu aluksi kisapaikalla tosi ärsyttävältä, kiskoi joka suuntaan ja vinkui muille koirille. Ennen omaa vuoroa leikin sen kanssa hiukan ja tehtiin muutamia sivulletuloja namilla. Liikkeistä tehtiin ensin paikkikset neljän koiran ryhmässä, Hukka ryhmän viimeisenä. Hukka tuli ihan reippaalla asenteella kehään eikä enää välittänyt muista koirista.

Paikalla makuu: 10 meni nopeasti ja suoraan maahan, pysyi hyvässä ja ryhdikkäässä asennossa ehkä ekat puoli minuuttia. Sitten kääntyi lonkalle ja haisteli hiukan. Sivulletulo ihan hyvä ja reipas.

Seuraaminen: 10 seuraaminen tuntui tosi kivalta! Hukka seurasi koko kaavion korrektisti, piti hyvin kontaktia ja kaikki käännökset oli siistejä ja perusasennot nopeita ja suoria

Liikkeestä maahanmeno: 10 seuraamisessa vilkaisi nopeasti johonkin, mutta otti heti uudestaan kontaktin ja itse maahanmeno oli ihan hyvä, samoin sivulletulo

Luoksetulo: 9 tuli jopa yllättävän kovaa, ihan selkeää laukkaa, vaikka viimeaikoina treeneissä on ollut huono, tullut ravilla ja istunut tosi kauas eteen. Eteentulo suora ja siisti, ihan sopivalla etäisyydellä. Sivulletulo ehkä ihan aavistuksen vino videolta katsottuna, ohjaajan näkökulmasta katsottuna suora

Kapulan pito: 10 otti nätisti ja piti ehkä 2sek hyvin, sitten vilkaisi jonnekin ja samalla kapula liikahti suussa, kunnes otti taas kontaktin

Kaukot: 10 teki oikein hienosti, nopea ja suora maahanmeno sivulta, istumisen ja maahanmenon teki juuri niin kuin olen opettanut ja sivulletulokin ihan reipas.

Hyppy: 10 selvästi alkoi jo väsyä ja tuli hitaasti, mutta kaikin puolin muuten korrekti

Kokonaisvaikutus: 10

Yhteensä ALO1 197p, KP ja sija 2./7! Olen tosi tyytyväinen Hukan suoritukseen, se teki aikalailla kaiken oman tasonsa mukaan ja selvisi hienosti vaikeasta ja uudesta tilanteesta. Se tuntui kehässä rennolta ja iloiselta, vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan ja pientä vilkuilua lukuunottamatta pystyi keskittymään koko ajan siihen, mitä oltiin tekemässä.

Poikakoiran ensimmäiset palkinnot!

Tokokokeen lisäksi Hukka on treenannut ahkerasti aksaa. Juoksaria ollaan jatkettu maassa olevalla puomin alastulolla ja uutena juttuna otettu mukaan käännökset. Suoralla olen myös testaillut eri vaihtoehtoja palkkaamiseen. Suoralla ollaan nyt otettu myös vauhtia mukaan, ja sen myötä on jo tullut uusia haasteita. Palkkana Hukalle vaikuttaisi toimivan parhaiten piilossa oleva pallo. Namimaatille se ei juokse yhtä hyvällä asenteella, vaan enemmänkin lönkötellen. Piilopallo ei aiheuta ainakaan toistaiseksi mitään kyttäystä tms joten taidan hyödyntää sitä nyt mahdollisuuksien mukaan ainakin suoralla treenatessa. Vauhdin mukana on tullut ongelmia siitä, että puomin alastulo irroitettuna on liian lyhyt. Hidastetulta videolta olen nyt yrittänyt hahmottaa, mihin kohtiin isolla maxikoiralla askeleet pitäisi osua, jotta viimeinen laukka osuisi kontaktille. Käytännössä edeltävän laukan etujalat pitäisi tulla suoran osan ja laskevan osan liitoskohtaan tai ihan sen välittömään läheisyyteen, jotta kontaktipinnalle osuisi takajalat. Irtonaisella puomin alastulolla tämä ei oikein toimi, koska Hukka ei tietenkään voi astua aivan puomin reunalle, vaan väkisin laukka sijoittuu pidemmälle laskevan osan ensimmäiseen kolmannekseen. Hitaalla vauhdilla (namimaatilla) niistä asetelmista laukat jäävät liian lyhyiksi ja Hukalle tulee 2,5 askelta puomin laskevalle pinnalle ja kontaktiin osuu toinen tai molemmat etujalat. Kohtalaisesta vauhdista (piilopallolla) Hukalla tulee 2 askelta laskevalle pinnalle ja osuu täydellisesti molemmilla takajaloilla kontaktiin (7.6. treenin koko loppuosa). Sitten, kun vauhtia tulee vielä lisää (piilopallolla ja pidempi kiihdytysmatka ennen puomia), ensimmäinen puomille osuva askel venyy jo liian pitkälle, ja laskevalle pinnalle mahtuu enää 1,5 askelta ja taas Hukka osuu kontaktiin etujalalla. En oikein tiedä, miten tästä kannattaisi nyt jatkaa. Saan Hukan tekemään täydellisiä osumia, jos jätän sen aina juuri sopivalle etäisyydelle ennen puomia. En kuitenkaan tiedä, viekö tämä sen osaamista eteenpäin, ja mieluiten siirtyisin treenaamaan kokonaisella, madalletulla puomilla, jotta voisin opettaa sen rytmittämään askeleensa oikein jo puomin tasaiselta pinnalta lähtien.

Hukan juoksari 7.6. ja 11.6.





Toisena aksaprojektina ollaan tehty Hukan kanssa keppejä. Kuuden kepin sarjaa Hukka on mennyt jo sen verran kivasti, että viime viikolla testasin ekaa kertaa 12 keppiä. Tein ensin 6 kepin sarjaa niin, että laitoin 2x 6 keppiä ohjureilla peräkkäin ja väliin muutaman metrin rako. Kun se sujui, laitoin kepit yhteen ja mentiin kokonaisena. Tässä Hukalla ei ollut mitään ongelmaa, tajusi tosi hyvin. Seuraavalla treenikerralla tehtiin suoraan 12 keppiä ohjureilla, ja koitin pikkuisen saada jo vauhtia mukaan juoksemalla itse vieressä ja palkkaamalla pallolla. Hienosti näki, kuinka Hukka alkaa vähitellen hakemaan rytmiä ja ajoittain vähän jo otti laukka-askelta takajaloilla pujotellessaan. Kun kepit sujuivat niin vaivattomasti, nappasin ohjurit pois ja tehtiin pari toistoa ilman. Sama juttu kuin alkukeväästä 6 kepin sarjalla - Hukka pujotteli sen kummempia miettiämättä 12 keppiä ilman ohjureita! Ihan käsittämätöntä, miten se voikin oppia jonkin asian noin helposti! Tänään jatkettiin keppiteemaa esittelemällä Hukalle kepit radalla, eli otettiin kepit hypyn/renkaan kautta. Aluksi Hukka oli vähän ihmeissään eikä tajunnut, yritti hakea katseellaan jotain muuta estettä, jonka voisi suorittaa. Sitten kun hoksasi, että myös kepit voivat kuulua ratapätkään, meni ihan tosi hienosti, joka kerta oikein sekä jyrkästä umpikulmasta että noin 90 asteen avokulmasta, eikä edes huomannut, vaikka ohimennen leijeröin keppien vieressä olevan putken.


Vauhtijuttuina aksassa ollaan tehty Hukan kanssa hyppysuoraa sillä ajatuksella, että lähden siitä kääntämään hyppyjä serpentiiniksi. Tehtiin viime viikolla neljän hypyn suoraa 40-45cm rimoilla, ja kun simppeli suora meni hyvin, niin käänsin hyppyjä ihan vähän jo vinoon. Siinä Hukka taisi kerran juosta vikasta hypystä ohi, mutta muuten teki hyvin. Tänään puolestaan harjoiteltiin taas vaihteeksi putkia, suoraa putkea ja ihan loivasti kaarevaa mutkaputkea. Hukalla on nyt ehkä hiukan alkanut vauhti kiihtymään myös putkilla, ei se missään nimessä edelleenkään sinkoa putkiin, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa!

Hakutreeneissäkin Hukka on edistynyt taas. Viime treeneissä Ylöjärvellä sillä oli jo puolet maalimiehistä piilossa, ei edelleenkään pressujen alla mutta niin, ettei Hukka lähtiessään nähnyt maalimiestä eikä tiennyt sen sijaintia muutoinkaan. Ja siitäkin huolimatta jokaisella pistolla Hukka lähti, irtosi melko suoraan ja löysi maalimiehen! Seuraavaksi pitäisi sitten uskaltaa laittaa jo ukot oikeasti piiloon ja alkaa muistuttelemaan nenänkäyttöä.

Fisse on saanut treenata pari keppi-ilmaisutreeniä jäljellä ja aksaa. Jäljellä ekassa keppitreenissä oli huolimaton ja yritti huidella ohi syvällä aluskasvillisuuden sisällä olevista kepeistä. Toinen yritys kuivassa, pudonneista lehdistä koostuvassa maastossa sujui paremmin, ja jäljesti oikein tarkasti ja hienosti, ja nosti kaikki kepit. Aksassa ollaan tehty ratatreeniä hallissa valmiina olevia kuvioita hyväksikäyttäen. Fisu tuntuu taas aivan mahtavalta ohjata, se kulkee kuin unelma. Ainoastaan puomin kontakti on vähän takkuillut nyt koronatauon jälkeen. Fisu meinaa koko ajan jäädä liian ylös puomilla, eikä tunnu vastaavan oikein samalla tavalla treeniin, kuin syksyllä kun aihetta edellisen kerran käsiteltiin.