maanantai 31. elokuuta 2020

MH-testi ja juoksaritaivas

 Viimeisen viikon aikana ollaan treenattu ahkerasti juoksaria. Puomia tehtiin tiistaina aamulla, keskiviikkona illalla, perjantaina aamulla ja tänään aamulla. Hukalle on nyt esitelty puomi muiden esteiden yhteydessä, eli ollaan otettu sekä ennen että jälkeen yksittäisiä esteitä mukaan, tänään ekaa kertaa putki ennen puomia. Kahdessa treenissä ollaan tehty käännöksiä ja kahdessa pelkkiä suoria. Suorat ovat nyt lähteneet sujumaan ihan tosi hyvin, sekä keskiviikkona että tänään tuli pelkkiä osumia! Käännökset on vaikeampia, niissä osuu kyllä kontaktiin mutta helposti maton kanssa aivan maton yläreunaan tai alareunaan. Kuitenkin myös käännöstreeneistä ja satunnaisista loikista huolimatta Hukan osumaprosentti kontaktipinnalle on aika huikea, viimeisen viikon ajalta 97%!!! Vauhtia on pikkuhiljaa alkanut tulemaan lisää suorilla puomeilla, mutta edelleenkin eteneminen on parhaimmillankin varsin verkkaista ja tulee todennäköisesti nopeutumaan reilusti lisää. Jännittävää nähdä, mitä tapahtuu osumille siinä tilanteessa, todennäköisesti osumat ainakin alkuun huononevat ennen kuin oikea rytmi löytyy. 





Juoksaritreenien ohella ollaan aloitettu Hukan kanssa in-in ohjauksen harjoittelu. Kokeiltiin keskiviikon treeneissä ensin niin, että Hukalla oli etupalkka valmiina ja aloitettiin niin loivasta kulmasta, että suorin reitti palkalle oli esteen kautta. Siitä lähdettiin sitten hyvin varovasti vaikeuttamaan kulmaa. Hukka ei kuitenkaan tästä tajunnut tehtävän ideaa ja onnistui vain, jos ei nähnyt palkkaa esteen väärältä puolelta. Kokeiltiin sitten vaihtaa tekniikkaa ja otin ihan namin ja naksuttimen kanssa tarjoamisen kautta yhden hypyn kanssa in-in puolelle hakeutumista. Kahden parin minuutin naksuttelutuokion jälkeen Hukka hoksasi idean ja alkoi tarjoamaan oikealle puolelle hakeutumista ja ihan parilla toistolla myös itsenäisesti hyppäsi esteen. Jatkettiin samaa naksuttelua perjantaina, ja edistyi siihen malliin, että otin hiukan jo omaa liiketta mukaan. Tänään vaihdettiin sitten nami palloon ja tehtiin yhden hypyn kautta in-iniä, hiukan lelupalkka vaikutti huonontavan keskittymistä ja tuli useamman kerran kokonaan ohi hypystä, mutta uskon, että kyllä Hukka sen tällä asetelmalla tulee tajuamaan.

Tiistaina päivällä Hukka kävi Toijalassa fyssarilla. Pyysin tsekkaamaan etupään erityisen huolellisesti heinäkuisten ontumisten takia, mutta mitään ihmeellistä sieltä ei löytynyt. Lapojen takana ja lannerangassa kylläkin oli kireyksiä. 

Torstaina oli Hukan hakupäivä. Oltiin taas Koivumäessä, joten jatkettiin umppariteemalla. Pohdin pitkään, onko suunnittelemani treeni liian vaikea, mutta päädyin silti kokeilemaan. Oikealla etukulmassa umpparissa (roskis) valmiina maalimies, jonne 10 haukkua. Teki hyvän piston ja löysi heti, ja aloitti ilmaisunkin, mutta heti kun itse liikahdin keskilinjalta lähteäkseni piilolle, keskeytti haukun ja kuikuili mun suuntaan. Haukku pätki pahasti ja haukkui aina vaan 2-3 kerrallaan. Vasemmalla etukulmassa valmiina ihan avopiilossa maalimies, jonne 10 haukkua. Tää oli ensimmäinen valmiina oleva löytö ilmaisun kanssa ilman apuja avopiilossa. Se onnistuikin tosi hyvin, löysi heti ja haukkui hienon sarjan. Kolmospiilo oikealla puolella oli noin 40 metrissä kiven juurelle kasattu umppari jossa pressukatos päällä, sinne myös hieno suora pisto ja hyvä haukku. Neljäs pisto meni sitten vuorostaan ihan pipariksi, en ollut ihan varma piilon sijainnista kun samalla alueella oli useampi piilo, joten lähetin vahingossa liian edestä. Hukka teki hyvän piston ja oli pitkään poissa, mutta ei löytänyt ja tuli takaisin. Menin hieman eri kohdasta lähettämään ja taas lähti ja teki hyvän piston, mutta ei löytänyt. Jommalla kummalla pistolla oli kuitenkin käynyt piilon lähellä, mutta ei osannut paikantaa hajua umppariin (roskis). Käytiin sitten yhdessä katsomassa, löysin itse piilon ja lähetin ihan läheltä, siitä Hukka kyllä bongasi piilon mutta aloitus oli taas hyvin epävarma, haukkui kahden haukun sarjoissa ja väleissä vilkuili mua. Vikalle umpparille helpotettiin, eli Hukka sai palkan heti haukun aloituksesta. Piilokin oli viime treenistä tuttu ja sinne Hukka löysi heti. 

Lauantaina käytiin Fisun kanssa Ylöjärvellä aksakisoissa. Kolme rataa, joista eka hyppäri ja kaksi aksarataa, kaikilla tuomarina Johanna Nyberg. Kaikki radat oli ihan kivoja, ei mitään kovin vaikeita mutta ei nyt myöskään aivan itsestäänselviä. Kaikilla radoilla oli muutama aika lyhyt esteväli ja kontakteilta ikäviä käännöksiä, joita piti vähän pohtia. Eka hyppäri meni muilta osin tosi hienosti, mutta ihan radan lopussa, 17. esteellä itse liioittelin ja varmistelin vähän haastavaa hyppykulmaa viistohypyn takaakiertoon huikkaamalla Fisulle "mene" edellisellä esteellä, ja kalanen teki työtä käskettyä, ja sinkosi jonnekin maata kiertävälle radalle seuraavan esteen sijaan. Siihen tuli ihan turha ylimääräinen lenkki ja kulma esteelle muuttui vielä paljon hankalammaksi, kuin mitä se olisi ollut jos olisin vaan antanut Fisun itse hakea hypylle. No, nolla kuitenkin, vaikkakin aikaa hävittiin ihan tuhottomasti tyhmällä kaarroksella ja siitä seuranneella kalastelulla. Sija 2., hävittiin ihan reilusti voittaneelle Jaakolle. Toka rata oli jotenkin omituinen, en oikein päässyt sisälle siihen eikä tuntunut ihan omalta. Ohjauksellisesti meni aika ok, yksi epäröinti suoran putken jälkeisen takaakierron kanssa kun olin itse niin jäljessä, mutta Fisu teki lisäksi aika hitaan puomin ja aalla jouduin käskyttämään pysärin, kun oli niin jyrkkä käännös seinää päin, etten uskaltanut juoksuttaa läpi, ja lisäksi yhdessä putkessa kaatui ilmeisesti, kun kesti tosi kauan ennen kun tuli ulos. Nolla tältäkin radalta ja 3. sija, ja yllättävän vähän hävittiin ajassa juoksareilla kisaaville koirilla meidän hitailla pysäreillä. Vika rata oli ihan kiva, paljon vauhdista käännöksiä ja kokoamista, eli Fisun vahvuuksia. Tämä rata meni ohjauksellisestikin hyvin, ei oikeastaan mitään ylimääräistä, kontaktit paljon paremmat kuin ekalla agiradalla ja käännökset Fisu teki kyllä ihanan huolellisesti. Nolla ja ylivoimainen voitto yli 2sek kaulalla muihin :)

Sunnuntaina Hukalla oli vuorostaan jännä päivä, kun mentiin Hämeenkyröön MH-luonnekuvaukseen. Tultiin hyvissä ajoin paikalle, ja hyvä niin, koska meitä edeltävä koira oli jäänytkin pois ja päästiin melkein suoraan "kehään". Käytin Hukkaa pienellä lenkillä ennen omaa vuoroa, lenkin aikana kuului edellisen koiran laukaukset. Niihin Hukka ei kyllä reagoinut yhtään. Tässä Hukan kuvaus selityksineen:

1a KONTAKTI Tervehtiminen: 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen

1b KONTAKTI Yhteistyö: 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta

1c KONTAKTI Käsittely: 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia

2a LEIKKI 1 Leikkihalu: 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen

2b LEIKKI 1 Tarttuminen: 4 Tarttuu heti koko suulla

2c LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu: 3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta irroittaa ja tarttuu uudelleen / korjailee otetta

3a TAKAA-AJO 1. kerta: 3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista

3b TARTTUMINEN 1. kerta: 5 Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan vähintään 3 sekuntia

3a TAKAA-AJO 2. kerta: 3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista

3b TARTTUMINEN 2. kerta: 2 Ei tartu, nuuskii saalista

4 AKTIVITEETTITASO: 3 Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja

5a ETÄLEIKKI Kiinnostus: 3 Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja

5b ETÄLEIKKI Uhka/aggressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä

5c ETÄLEIKKI Uteliaisuus: 4 Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä

5d ETÄLEIKKI Leikkihalu: 3 Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä

5e ETÄLEIKKI Yhteistyö: 3 On kiinnostunut leikkivästä avustajasta

6a YLLÄTYS Pelko: 3 Väistää kääntämättä katsetta pois haalarista

6b YLLÄTYS Puolustus/aggressio: 1 Ei osoita uhkauseleitä

6c YLLÄTYS Uteliaisuus: 5 Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua

6d YLLÄTYS Jäljelle jäävä pelko: 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

6e YLLÄTYS Jäljelle jäävä kiinnostus: 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin

7a ÄÄNIHERKKYYS Pelko: 3 väistää kääntämättä pois katsettaan

7b ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus: 5 Menee räminälaitteen luo ilman apuja

7c ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä pelko: 1 Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

7d ÄÄNIHERKKYYS Jäljelle jäävä kiinnostus: 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

8a AAVEET Puolustus/aggressio: 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä

8b AAVEET Tarkkaavaisuus: 3 Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista

8c AAVEET Pelko: 5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / pakenee

8d AAVEET Uteliaisuus: 1 Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / ei mene ajoissa

8e AAVEET Kontaktinotto aaveeseen: 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

9a LEIKKI 2 Leikkihalu: 4 Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen

9b LEIKKI 2 Tarttuminen: 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla

10 AMPUMINEN: 1 Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön


Hukka käyttäytyi testissä aika pitkälti niin kuin olin olettanutkin. Se on iloinen ja järkevä oma itsensä koko testin läpi, sosiaalinen ihmisille, innostui kaikista leikeistä ja takaa-ajosta, hiukan levoton kun piti olla tekemättä mitään,  ei pelästynyt haalaria tai räminälaitetta kauheasti eikä sille jäänyt niitä kohtaan mitään pelkoja tai kiinnostusta. Aaveilla reagoi ehkä terävämmin kuin mitä odotin, mutta niissäkin selvitti lopulta tilanteen itse eikä jäänyt sitä sen suuremmin miettimään. Laukauksiin ei reagoinut ollenkaan. Ihan täyspäinen poika se on, ja sen toki jo tiesinkin :) 

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Hukka 18 kuukautta

 Eilen Hukka täytti 18 kuukautta. Nyt se olisi siis kisaikäinen agilitykoira! Ei kyllä ole vielä lähellekään kisavalmis, tosin ei ole kukaan mun aiemmistakaan koirista ollut vielä 18kk iässä. Mikäli mitään pidempiä saikkuja ei syksylle tule, niin loppuvuodesta voitaisiin ehkä käydä kokeilemassa ainakin jokunen hyppäri. 

Hukka on miehistynyt taas lisää sitten alkuvuoden. Lihasta on tullut ja kroppa on jotenkin tasapainoisemman näköinen kuin vuotiaana. Kehonhallinta on parantunut huimasti, mutta sen eteen ollaan kyllä myös tehty paljon töitä. Hukka on tällä hetkellä hiukan hoikassa kunnossa, voisi ehkä muutaman sata grammaa painaa enemmän. Turkki sillä on myös vaihtumassa juuri, ja on vähän sellaisen kuivan kesän oravan näköinen.

Hukka 18kk, 57cm ja 19,5kg

perjantai 21. elokuuta 2020

Aksataitoja ja ahdistumista

Edellisen postauksen jälkeen tuli reilun viikon treenitauko oikeastaan sekä Hukalle että Fisulle, kun Hukan pidin varuiksi levossa aiemman ontuman vuoksi ja mulla oli koulutusvuoro Fisun aksaryhmällä, joten Fisu ei päässyt treenaamaan. Lisäksi joku ripulitauti on kiertänyt nyt mun koirilla, ensin Fisulla, sitten Hukalla ja vikana Stepillä tällä viikolla. Luulin, että ripuli johtui ruuan vaihdosta, mutta Stepin ruoka on pysynyt koko ajan samana ja silti sekin oireili.

 Koska Hukan ontuma ei ole palannut, ollaan treenailtu melko ahkerasti aksaa, paimennusta ja hakua. Aksassa ollaan jatkettu nyt toden teolla juoksareita, sekä ohjattujen treenien ohella foundation-treenejä. Juoksarissa palattiin vielä hetkeksi tekemään pelkkää alastuloa, mutta kun se näytti jo melko hyvältä tauon jäljiltä ja koska Hukalle jostain ihmeen syystä kehittyi joku kammo puomin päällä kääntymistä kohtaan, ollaan nyt kahdessa treenissä tehty kokonaista, täyskorkeaa puomia. Puomit ovat lähteneet sujumaan jopa yllättävän hyvin. Vaikka vähän väliä on ollut sellainen tunne, että Hukka ei fokusoi kunnolla matolle eikä se oikein tajua tehtävää, niin kyllä nämä kokonaisen puomin treenit ovat osoittaneet, että on sillä joku haju asiasta. Se nimittäin selvästi yrittää sovittaa askeleensa osuakseen mattoon. Vauhti on edelleen hidas, joko hidasta, lyhyttä laukkaa tai ravia, mutta uskon vauhdin tulevan kyllä mukaan myöhemmin. Tänään Hukka väläytteli kyllä melkoista vauhtia ja teki myös ensimmäiset kunnon loikkansa puomilla, kun kokeilin palkata sitä heitetyllä pallolla. Siihen se selvästikään ei ollut vielä valmis. Valmiina olevalla etupalkalla teki huomattavasti paremmin, mutta myös hitaammin. 




Foundation-treeneissä ollaan tehty extension-collection -treeniä ja siinä yhteydessä käännöskäskyjä, estefokuksessa pysymistä takaakierto-wrapeilla, serpentiiniä hyppysuoraa vähitellen kaventamalla ja putkileikin ohella putkelta suoraan menon ja kääntymisen erottelua. Kääntymisessä ja kokoamisessa Hukka vaikuttaa aika lahjakkaalta, kunhan vaan kuuntelee ohjausta. Äitinsä tapaan se tosin oppii nopeasti radat ulkoa, ja silloin ei enää sitten kuuntele vaan menee samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, vaikka ohjaus olisi eri. Näitä kuuntelujuttuja täytyy ehdottomasti ottaa mukaan. Takaakiertowrapeissa teki aivan todella hienoja käännöksiä, mutta todella herkästi myös lähtee liikkeen mukaan ja jättää tehtävän kesken. Tähän tarvitaan reilusti treeniä lisää. Serpentiini sujuu kivasti, viimeksi saatiin jo kavennettua hyppyjä niin pitkälle, että Hukka joutui esteiden välissä jo tekemään laukanvaihdot ja oikeasti hakeutumaan esteille. Seuraavalla kerralla saadaan varmaan jo linja suoraksi. Putkelta kääntymisissä Hukka on myös tosi kiltti ja kuuliainen, jarruttaa tosi hyvin kunhan vain tietää, mitä oltiin tekemässä.





Keppejä ollaan tehty tosi säästeliäästi, ettei vetäisi kroppaa ihan jumiin. Ohjureita olen laittanut vaan parilla ekalla toistolla alkuun ja loppuun, muutoin menee jo ilman ja ihan hienosti pujottelee. Vauhti on edelleen hidas, mutta on kuitenkin nopeutunut koko ajan. Keinua ollaan muistuteltu kertaalleen sitten alkukesän, ja hyvin oli sekin muistissa. Kokeiltiin kerran jo kokonaistakin keinua, siinä ehkä pikkuisen hirvitti keinun liike, joten tehdään varmaan vielä ainakin seuraava treeni madalletulla keinulla.

Fisu on ollut omissa treeneissään aika kivan tuntuinen. Tuntuu, että vähitellen koronatauon jälkeen aletaan taas pääsemään rytmiin. Ollaan tehty valkkutreeneissä rataa, ja Hukan treenien yhteydessä ollaan hiottu tekniikkaa, eli keppejä, hyppy/putki ja puomi/putki -erottelua ja aalta käännöksiä. Elokuun ekana viikonloppuna käytiin kisaamassa pitkästä aikaa tauon jälkeen, kun Janakkalassa oli kivoja tuomareita. Kolmen startin kisoista Fisulla hyppäriltä nolla ja 2. sija hankalalta ulkomaisen tuomarin radalta. Aksaradoilta hyllyt, mutta ei nekään oikeastaan huonoja ratoja ollut, Fisu oli ehkä hieman vallaton. 

Haussa Hukka on Jämileirin läpimurron jälkeen tehnyt vielä toisen samanlaisen treenin (myös Jämillä, mutta eri porukalla ja reilua viikkoa myöhemmin) yhdistelmänä Leea-näkäreitä ja valmiina olevia maalimiehiä piilossa. Koska homma sujui hyvin, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen, eli piston mallin opetukseen. Kokeiltiin sellaista treeniä, että parilla pistolla maalimies ei ollutkaan sillä kohdalla, mistä lähetin, vaan edempänä radalla, ja tavoitteena olisi saada Hukka kääntymään eteenpäin edettyään sivurajalle. Tämä ei nyt vielä oikein ottanut tuulta alleen, ekalla yrityksellä Hukka sai ilmeisesti hajun matkalla ja oikaisi suoraan maalimiehelle ja toisella yrityksellä teki ihan hyvin piston mutta ei löytänyt ollenkaan. Koska näin ollen Hukalle tuli vahingossa tuli ihan hieno tyhjä, siirrettiin maalimiestä ja jatkoin työskentelyä niinkuin tyhjä olisi ollut suunniteltu. Samassa treenissä Hukalle myös esiteltiin tyhjä umppari ja sen ohittaminen, siitä Hukka ei välittänyt oikeastaan yhtään. Viimeisellä pistolla saatiin hieno L:n muotoinen pisto ja sieltä löytö. Tällä viikolla esiteltiin Hukalle toinen uusi asia, eli umppareilla ilmaisut. Tehtiin umpparit mielikuvan avulla, eli käytiin yhdessä katsomassa, kun maalimies meni umppariin, ja sitten vein Hukan keskilinjalle ja lähetin sieltä. Nämä meni ihan tosi hyvin, joten kokeiltiin viimeinen umppari niin, että Hukka näki maalimiehen lähtevän keskilinjalta mutta ei ollut käynyt aiemmin piilolla, ja tälläkin tajusi hienosti haukkua.

Paimennusta ollaan treenattu nyt lyhyen ajan sisään kolme kertaa. Viime viikolla käytiin Annella, treenasin sekä Hukalla että Fisulla. Hukka harjoitteli pienessä aitauksessa poispäinajoa. Saatiin kokonaan uusi näkökulma ajoon, kun Anne huomautti, että Hukan pitäisi ajaa lampaiden päitä eikä takapuolia, ja sen myötä kääntää lampaita itse takaisin linjalle, jos ne meinaavat lähteä kaartamaan johonkin. Tätä Hukka teki jo aiemmin Sabinan luona aidan vierustalla, mutta nyt ehkä selkeämmin kun mentiin laitumen poikki. Tässä on vaan vaikeutena se, että välillä Hukka yrittää lähteä ajossa luisumaan flänkille, ja silloin se näyttää tavallaan vähän samalta, mutta ohjaajana siihen pitäisi reagoida eri tavalla. Kokeiltiin myös flänkkejä niin, että lähdin kävelemään Hukkaa vastaan, mutta en ottanutkaan sitä pois lampailta vaan pyysin jatkamaan kaarta samaan suuntaan. Fisu teki myös hakukaaria, ja niissä käskytin sitä pois tasapainosta. Oli aika sitkeässä taas, ei meinannut kuunnella vaan yritti koko ajan nostaa lampaita itse.

Tällä viikolla käytiin Jämillä paimentamassa Annen ja Riitan kanssa. Hukka teki ekalla kierroksella taas ajoa, ja yritin nyt kiinnittää huomiota siihen, että se pitäisi itse linjaa ja kääntäisi, jos lampaat meinaavat lähteä valumaan jonnekin. Ei mennyt kovin hyvin, Hukka lähinnä peesaili lampaita tai yritti pitää niitä aidan vieressä paikallaan. Toisella kierroksella tehtiin vapaata kuljetusta ison, noin 40 lampaan lauman kanssa. Tämä meni nyt huomattavasti paremmin kuin viimeksi kun kokeiltiin isoa laumaa. Nyt Hukka ei varsinaisesti hajottanut laumaa kertaakaan, vaan piti ihan hyvin huolta koko porukasta ja seilasi lauman takana. Fisu treenasi myös Jämillä, tehtiin hakuja niin, että en itse nähnyt koiraa ollenkaan, lampaat olivat pienen kumpareen päällä. En myöskään nostossa käskyttänyt Fisua ollenkaan vaan annoin sen ratkaista itse tilanteen. 

Eilen käytiin taas paimentamassa, tällä kertaa Miikun luona Lempäälässä. Koitettiin jatkaa flänkkitreeniä nyt niin, että laitoin Hukkaan painetta, ja aina kun lähti tulemaan sisään, käskin maahan, ajoin sitä kauemmas ja laitoin uudestaan. Tämä ei toiminut ollenkaan, meni paineesta vaan tahmeaksi mutta ei ottanut yhtään etäisyyttä, ja lähti vaan entistä nihkeämmin. Tehtiin sitten muutama niitä vastaankävelyjä, joissa otin sen riittää-käskyllä pois lampailta, mutta ei se kyllä niistäkään parantanut yhtään. Kokeiltiin sitten vielä niinkin, että tuupattiin lamapita hiukan vedon suuntaan ja kun ne lähtivät liikkeelle, laitoin Hukan perään. Kyllä se joka kerta sai lampaat tuotua, mutta ei edelleenkään missään vaiheessa laajentanut kaarta. Koko treenistä jäi Hukalle varsin ahdistunut mieli, eikä se oikein halunnut enää edes lähteä flänkeille, tai lähti tosi hitaasti ja epävarmasti. Toisella kierroksella tehtiin sitten ihan vaan vapaata kuljetusta ilman käskyjä tai painetta. Ainoastaan silloin, jos tuli oikeasti härskin lähelle, laitoin painetta. Tätä treeniä teki paremmalla mielellä, mutta lähelle se pyrki koko ajan. Vähän tuli itsellekin ahdistunut olo, näinkö olen jo onnistunut pilaamaan Hukan, vaikka keväällä se vaikutti oikein kivalta ja lupaavalta paimenelta. Ehkä sille olisi pitänyt antaa aikaa vielä työskennellä vapaasti ilman käskyjä ja rajoituksia, jotta pystyisi ottamaan nyt paremmin koulutusta vastaan.