keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Helteisiä treenejä

Kesä on toden teolla alkanut ja tehnyt tehtävänsä - koiraparat on aikalailla läkähtyneitä jo parin minuutin treenaamisen jälkeen, olipa laji mikä hyvänsä. Viime torstaina käytiin illalla hakuilemassa Koivumäessä. Koska oltiin samassa maastossa pari viikkoa sitten, päätin tehdä eläinkokeen ja laitoin Hukalle maalimiehet about samoihin paikkoihin kuin edellisellä kerralla, mutta nyt ensimmäistä kertaa kaikki ukot kunnolla piiloon pressujen alle. Hukalle tuli 6 pistoa, kaikki maalimiehet 50m syvyydessä. Hukka yllätti, ja selvitti treenin kunnialla läpi tehden melko suoria pistoja ja löytäen jokaisen maalimiehen. Nenänkäyttö on selvästi unohtunut ja oli juossut kaikista maalimiehistä vähän ohi, eli nenänkäyttöä pitää taas vahvistaa. Sen sijaan pistot on edenneet kivasti ja Hukalla on selkeästi  oikea asenne etsintää kohtaan, lähtee innokkaasti ja etsii määrätietoisesti kunnes ukko löytyy.

Maanantai oli mun ensimmäinen lomapäivä, ja nautittiin siitä heti aamutuimaan aksahallilla. Treenasin sekä Fisun että Hukan kanssa hyppytekniikkaa, ja Hukan kanssa lisäksi juoksaria. Hyppytekniikassa tehtiin perussarjaa ja korkeuden arviointia molempien kanssa. Fisu oli tapansa mukaan täydellinen, sen hyppyjä on todella ilo katsella. Ei ensimmäistäkään virhearviointia, kaikki ponnistukset rentoja ja kauniita ja voimakkaita. Tehtiin korkeudet 55-60-65-75-65. Hukka sen sijaan... Se ei todellakaan loista hyppytekniikassa(kaan). Otin nyt videolle hyppyjä (myös edellisestä treenistä viime viikolla, jossa tehtiin set pointia), ja hidastukselta katsoin, mikä hypyssä oikein mättää. Hyppääminen näyttää omaan silmään kömpelöltä, Hukka roikottaa jalkoja mahan alla ja hypyn lakipiste ei osu esteen päälle vaan sen jälkeen, eli ponnistaa väärästä kohdasta. Hukka ei osaa oikein siirtää painoa takaosalle ponnistusta varten, vaan ryntää eteenpäin lähinnä etupäätä käyttäen.


Juoksarissa jatkuu sama teema, eli Galicanin puomilla en meinaa saada hyviä osumia alastuloon, ja osumiin vaikuttaa suuresti se, mistä kohdasta lähetän puomille. Nyt kokeiltiin namimaatilla niin, että laitoin namimaatin vähän kauemmas ja lähetin myös puomille kauempaa, jolloin toimi paremmin. Eli sinänsä ehkä palkalla ei ole hirveän suurta väliä, mikä on hyvä, koska haluaisin käyttää namimaattia myös jatkossa.


Maanantaina illalla kävin kouluttamassa tottista, ja otin omat koirat mukaan tekemään pienet täsmätreenit samalla. Hukka jatkoi aamulla aloitettua hyppyjumppaa ottamalla ekaa kertaa pk-hyppyä ja a-estettä. "Metrisen" pressuesteen laskin noin 50cm korkeaksi, ja annoin Hukan tarjota muutaman kerran sillä hyppyä samaan tapaan kun aksassa on tarjonnut hyppyä. Nostin varovasti estettä pariin otteeseen niin, että oli lopulta ehkä 65cm korkea. Tehtiin sillä muutama hyppy valmiina olevalle pallolle. Hukan hyppytekniikka oli tässäkin aika karsea, välillä ponnistaa aivan mistä sattuu ja kertaalleen kolauttikin estettä, enimmäkseen hyppää tässäkin etupäällä jalat koukussa mahan alla. En oikein tiedä, miten saisin Hukalle selitettyä oikean tavan käyttää kroppaa hypätessä, tätä täytyy ehdottomasti pohtia. Positiivista oli kuitenkin se, että Hukka hyppäsi reippaasti eikä edes harkinnut esteen kiertämistä kertaakaan. A-estettä tehtiin kahdella madalletulla esteellä. Kaikista matalimmalla versiolla pystyi suorittamaan esteen ihan paikaltaan, joten houkuttelin sitä ihan ilman vauhtia esteen läheltä kiipeämään. Muutaman kiertoyrityksen jälkeen Hukka uskalsikin kokeilla, ja meni esteen reippaasti, ja loikkasti harjalta suoraan maahan :O Kahden yrityksen jälkeen siirrettiinkin sitten heti palkka ihan esteen taakse kiinni, jotta tulisi esteeltä alas turvallisesti. Jyrkemmällä versiolla ei onneksi yrittänyt kertaakaan loikata suoraan harjalta alas, vaan tuli ihan nätisti kun palkka oli valmiina odottamassa esteen takana. Fisu teki myös muutaman kapulan tuonnin sekä hypyllä että esteellä, hyppy oli 70-90cm korkea.

Eilen oli Hukalla lepopäivä, mutta Fisu puolestaan pääsi pitkästä aikaa tositoimiin, kun meillä alkoi Tamskin valkkuryhmän agilitytreenit. Tehtiin ratatreeniä, mukava vauhdikas rata jossa pari hankalaa keppikohtaa. Kepit vaatii selkeästi muistuttelua tauon jälkeen, koska niissä mokaili nyt sekä sisäänmenossa että lopussa. Koska en halua antaa sen tehdä paljon vääriä toistoja, kävin hakemassa hallista yhden ohjurin, ja laitoin sen aloitukseen avuksi. Sen kanssa yritti kerran törkeästi mennä ohjurin alta, mutta siitä saamansa nuhtelun myötä keskittyi paremmin ja onnistui.

Hukka kävi muutama viikko sitten toimittamassa mallinvirkaa tamskilaisten koirakuvaajien valokuvauskurssilla. Tässä muutama tyylinäyte kurssilaisten töistä :) kuvat (c) Tytti Käyhkö ja Henna Lindell




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti