Joukkuerata oli helppo, ehkä 2lk tasoa. Kisasin Fisun lisäksi bc Neolla, joka oli joukkueen varakoirana. Fisu teki oikein näppärän nollan, puomi oli vähän hidas ja pysähtyi siihen ihan kunnolla, muuten ei mitään ihmeempää. Neolle myös oikein siisti rata, mutta kaksi rimaa alas. Joukkueelle yhteistuloksena 15vp ja sillä 4. sija.
Hukan kanssa ollaan puuhailtu monenlaista. Viime sunnuntaina käytiin Viikin koetilan pihalla katselemassa eläimiä. Lehmät oli laitumella, ja ulkotarhassa oli lampaita. Lampaat nähdessään Hukalla oli nyt aivan erilainen ilme kuin Jämillä. Hukka lähestyi lampaita jo kaukaa aidan takaa hiipien, meni maihin ja selvästi osoitti jo ihan oikeita paimenkoiran muuveja. Hauskaa, selvästi on siis kypsytellyt ideaa tauon aikana! Kovin lähelle lampaita en uskaltanut Hukkaa viedä, sillä lampaat eivät ole tottuneet koiraan eivätkä väistä, kaukaa jo polkivat jalkaa ja tuijottivat. Lehmiä käytiin myös katsastamassa, niitäkin Hukka katseli hyvin kiinnostuneena eikä pelännyt yhtään.
Sunnuntain ja maanantain välisen yön Hukka oli Jennin luona yökylässä. Oli käyttäytynyt kiltisti, nukkunut yön rauhassa ja sai luvan tulla toistekin. Maanantaina illalla käytiin Viikin Arboretumilla lenkillä koirien kanssa ja otin valokuvia ihanan vihreissä keväisissä maisemissa. Tässä kuvasatoa 13,5 viikkoisesta Hukka-pojasta sekä Fisusta ja Stepistä.
Keskiviikkona treffatiin Purinalla Hukkaa viikon nuorempi bc-uros Luca. Pojilla löytyi heti yhteinen sävel leikkiin, ja välillä painittiin ja välillä juoksenneltiin. Pentupainien jälkeen käytiin vielä sirkuskentän liepeillä olevan skeittipuiston ympäristössä ihmettelemässä skeittaajia. Hukkaa selvästi jännitti skeittaavat lapset etenkin silloin, kun ne tulivat kohti. Syöttelin sille nameja ja annoin sille aikaa ihmetellä. Aika nopeasti alkoikin jo tottua tilanteeseen ja oli reipas.
Eilen oli kiireinen päivä, kun startattiin heti aamusta Fisun, Hukan ja Antin kanssa Tampereelle. Koulutin aamupäivän tokoa Nokialla, koulutuksen jälkeen treenasin pikaisesti omat koirat. Tai no, Hukan treenit nyt ei kovin kummoiset ole, vähän leikittiin, tehtiin sivulletuloa ja luoksetuloa. Sitten suunnattiin Antin serkkujen luo grillaamaan. Hukka oli hieman riiviö kyläpaikassa, kaivoi puskista kanankakkaa ja kissankakkaa ja silppusi milloin mitäkin. Tampereelta jatkettiin seuraavaan kyläpaikkaan Valkeakoskelle Sabinan luo. Siellä Hukka pääsi taas katsomaan lampaita, tällä kertaa vähän lähempääkin kuin aidan takaa. Otin Hukan liinassa lampaille, laumana oli neljä nuorta ja liukasliikkeistä pässipoikaa. Hukka oli alusta asti tosi kiinnostunut lampaista, välillä toki haukkaili myös välipalaksi lampaankakkaa. Nyt sillä oli vauhtia selvästi enemmän kuin Jämillä, lampaatkin toki olivat vauhdikkaammat. Lampaiden spurtatessa Hukka koitti aluksi lähteä perään, mutta varsin nopeasti sillä syttyi ajatus flänkeistä, ja lähtikin jahtaamisen sijaan pysäyttämään. Pyrki selvästi päiden puolelle, ja halusi pitää lampaita aitaa vasten. Hauskaa nähdä, miten lähtee tuosta kehittymään, kyllä sillä ihan selvästi on jo ajatuksia siitä, mitä lampaiden kanssa voisi tehdä.
Illalla kävin vielä hakemassa Stepin hoidosta ja samalla reissulla pyörähdettiin Ojangossa. Otin Fisulle vain hyvin lyheyt ja kevyet kontakti-keppitreenit. Tehtiin puomia pari kertaa, aata pari kertaa, ja kepit pari kertaa, ja sitten pieni "rata", joka koostui kolmesta hypystä, puomista, aasta, kepeistä ja keinusta. Fisu oli aivan liekeissä, teki ihan hirveällä draivilla mutta silti ajatuksen kanssa. On se vaan hieno, ihan mahtavaa päästä sen kanssa taas aksaamaan!
Hukalla tuli tänään 14 viikkoa ikää täyteen. Hukka on keskittynyt nyt kasvattamaan jalkoja, se on melkoinen koipieläin. Laiha se on, vähän turhankin laiha, pitäisi varmaan antaa vähän enemmän ruokaa. Uusina juttuina ollaan tällä viikolla opeteltu hihnan pukemista pään läpi tarjoamisen kautta, sekä merkin kiertoa. Lentoboksissa oloa ollaan myös harjoiteltu, sinne Hukka menee mielellään ja osaa tarjota siellä maahanmenoa. Ei välitä lainkaan siitä, vaikka suljen lentoboksin ja vedän Hukkaa pitkin asuntoa (ja rappukäytävää) boksissa pyörillä. Kierronkin se tajusi aivan superhelposti, yksi 2min naksuttelusessio ja se alkoi tarjoamaan oikein hienosti kiertoa!
Hukka 14 viikkoa, 43cm ja 9,0kg |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti