keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Puolikuntoiset kalat

Fisun ja Hukan kanssa ollaan tällä ja viime viikolla koitettu parhaamme mukaan keksiä aktivointia, joka soveltuisi puolikuntoisille. Tai no, molemmat ovat omasta mielestään täysin terveitä, eivätkä yhtään ymmärrä, miksi ei muka saa juosta ja riehua.

Hukka on opetellut uutena juttuna haukkumista hakuilmaisua ajatellen ja ek:n tarkkuusetsintää, ja lisäksi tehnyt jälkeä. Haukkumista kokeilin pariin kertaan jo ennen leikkausta, mutta vaikka miten hetsasin, leikitin ja riekutin, niin en saanut siitä pienintäkään äännähdystä. Hukka on niin vakaa ja vahvahermoinen, että se ei todellakaan ole mikään piippailija eikä pura kiihtymystään ääntelemällä. Viikon totaalilepo ja talon ympäri pissalenkit teki kuitenkin tehtävänsä, ja tasan viikon kuluttua leikkauksesta Hukka haukahti kun leikitin sitä sisällä ja härnäsin lelulla. Siitä ollaan sitten jalostettu hommaa eteenpäin, nyt Hukka osaa jo haukahtaa yksittäisen haukun käskystä "sano", ja pari peräkkäistä kehotuksella. Tämä vaikuttaisi tulevan sittenkin aika helposti :)

Tarkkuusetsinnän opetin sisällä naksuttelemalla nenäkosketusta pikkuesineeseen. Sen Hukka tajusi tosi nopeasti, mutta alkoi melkein heti tarjoamaan esineen ottamista suuhun. Lisäsin sitten kriteeriksi maahanmenon ja nenäkosketuksen esineen, ettei ajattelisi yhtään esineen tuomista. Se on toiminut, nyt ei ole enää yrittänyt napata esineitä. Varsinaista etsintää otettiin mukaan ensin sisällä karva-alustalla, sitten ulkona ruoholla, ja nyt ollaan tehty jo metsässä. Myös etsintä sujuu tosi hyvin, Hukka on tarkka ja pysyy hyvin alueella, esine löytyy useinmiten alle minuutissa ja ilmaisu kelpaisi jo tälläisenään kokeeseen.

Jäljellä otettiin Hukan kanssa keppi-ilmaisu nyt oikein projektiksi. Otin muutaman kepin sisällä, ja ollaan niillä harjoiteltu kepin tuomista käteen. Päätin nyt vaatia sen ilmaisuna, pelkkä keppiin reagointi ei enää kelpaa. Sisällä tajuaa kyllä hyvin, pureskelee aika paljon keppiä mutta en ole nyt toistaiseksi välittänyt asiasta. Viime viikolla tehtiin kahtena peräkkäisenä päivänä nurmella ilmaisutreeni, jossa tein Hukan odottaessa ihan lyhyen, suoran jäljen, laitoin keppejä _todella_ tiheästi (2m välein) ja paljon (14kpl), ja käytiin heti ajamassa jälki. Vaadin kepeillä ilmaisua niin, että tuo kepit käteen asti. Palkkana oli Hukan aamu/iltaruoka, ja mentiin jäljelle nälkäisenä. Laitoin tarkoituksella keppejä enemmän kuin mitä mulla oli edes palkkaa mukana, ja tehtiin jäljestä sen verran mihin palkat riitti. Alkupätkän oli epätarkka, ryntäili, haahuili, meni kepeistä yli, mutta kun keppejä oli niin tiheästi, niin löysi niitä kuitenkin, ja sen myötä paransi työskentelyä. Ekalla jäljellä jo huomasin, että tämä systeemi vaikuttaa lupaavalta, ja toka jälki oli vieläkin parempi. Näiden kahden onnistuneen keppitreenin jälkeen kokeilin tehdä sitten samantyylisen jäljen pellolle, mutta kepit hieman pidemmillä väleillä (jäljellä pituutta noin 100m ja 6 keppiä) ja annoin jäljen vanhentua tunnin. Tälle jäljelle tuli yllättävä häiriö, nimittäin juuri kun olin laittamassa Hukalle liinaa ja lähestyimme jälkeä, koiranulkoiluttaja käveli jäljen päältä keskivälin paikkeilla. Mietin hetken, viitsinkö edes ajaa jälkeä vai vaihdanko Fisun Hukan tilalle, mutta päätin antaa Hukalle mahdollisuuden yrittää. Mun suureksi hämmästykseksi Hukka selvittikin aivan tuoreen ihmis- JA koiraharhan ihan mallikkaasti, jäljesti tarkasti ja löysi kaikki kepit! Tän viikon maanantaina tehtiin toinen onnistunut jälki metsässä, kun käytiin Tiian kanssa Petikossa treenaamassa, ja Hukka teki ekaa kertaa vieraan ihmisen talloman jäljen. Jälki oli noin 200m pitkä, 7 keppiä, loiva kaari ja vanheni vähän alle tunnin. Sekin meni tosi mallikkaasti, ei mitään eroa mun tekemään jälkeen ja taas kaikki kepit löytyi. Ainoa epäonnistunut jälki tuli eilen, kun talloin Hukalle itse taas pellolle noin 150m pitkän jäljen, jossa 6 keppiä ja vanheni tunnin. Tämä jälki oli selvästi liian vaikea, kovassa vastatuulessa Hukalla oli nenä liian korkealla ja rynni ilmavainulla eteenpäin, ja lisäski jäljeltä lähti kaksi jänistä eri kohdista. Keppejä löytyi vain 4/6.

Fisu teki maanantaina myös jäljen Petikossa värikuularadalla. Jälki oli 400m pitkä, 4 keppiä, jana noin 10m, vanheni 1,5h. Jana oli hyvä, tarkisti ehkä 5m takajälkeä ja kääntyi itse. Sinkosi jäljelle sellaista vauhtia, että liina pääsi irti, ja porskutti kauheaa kyytiä ekasta kepistäkin yli. Kutsuin takaisin ja patistin olemaan vähän tarkempi, ja siitä ottikin sitten ihan eri asenteen ja jäljesti tosi hienosti ja tarkasti, löysi kaksi ekaa keppiä. Jäljen alku kulki värikuularadan piilojen seassa, alustana lähestulkoon polun pohjan tapainen kuiva maa. Sen osuuden Fisu meni kaiken kaikkiaan tosi hyvin. Sitten jälki kääntyi muutaman kallion kautta normaalimpaan metsään, jossa Fisu laittoi taas kaasun pohjaan ja porskutti molemmista kepeistä yli. Jäljen lopussa otin Fisulta valjaat pois ja sanoin vaan kylmästi, että nyt kävi näin. Käveltiin pienen lenkin kautta takaisin jäljen puoliväliin, josta laitoin Fisulle uudestaan valjaat ja liinan, ja laitoin takaisin jäljelle. Yritti lähteä kaahottamaan, mutta nyt himmasin liinasta niin, että joutui väkisin hidastamaan, ja sillä tasaantuikin jäljestämään ihan siististi. Nyt löysi molemmat kepit kun mentiin jälki uudestaan.

Toko/tottisjuttuja ollaan puuhasteltu myös. Hukka on opetellut sisällä luoksetulon loppuasentoa ja noutokapulan luovutusta siinä. Aika hyvin tuntuu jo hahmottavan, välillä toki on vino, mutta enimmäkseen aika hyvä. Maahanmenoa ollaan tehty nyt ilman apuja, kun en uskalla käsiavulla tehdä ettei heittäydy liian voimalla ja riko olkapäätään. Sivulla ollaan harjoiteltu paikalla käännöksiä ja namista luopumista, ne sujuu aika hyvin. Käsikosketusta ja peruutusta ollaan tehty kuuntelutreeneinä, eli vuorotellen pyydän koskemaan ja peruuttamaan, ettei vaan tarjoaisi koko ajan samaa.

Fisu on käynyt pari kertaa treenaamassa jo ihan normisti kentällä. Sunnuntaina tehtiin vielä rauhallisia juttuja, eli seuruuta, tunnaria, kaukoja, jääviä, mutta eilen ja tänään olen jo antanut sen juosta. Eilen tehtiin kiertoa, luoksetulon loppua ja eteenmenoa, tänään ruutua ja jääviä naminheitoista. Energiaa tuntuu olevan vaikka muille jakaa, mutta yllättävän kivassa mielentilassa se on kuitenkin ollut. Voisi olla huomattavasti pahempikin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti