maanantai 11. tammikuuta 2021

Alkuvuoden treenejä ja Hukan SmartDog testi

 Uutta vuotta vietettiin tuttuun tapaan Jämillä parhaiden ystävien seurassa. Juhlintaan osallistui 7 ihmistä ja "vain" 11 koiraa. Mukavasti toimi taas hommat isolla porukalla, onneksi on järkeviä, sosiaalisia koiria. Step oli tänä vuonna jo niin huonokuuloinen, ettei kuullut ensimmäistäkään rakettia, ja hyvä toki niin. Fisua hiukan epäilytti pauke ja Hukka ei noteerannut sitä mitenkään.


Alkuvuosi korkattiin mukavasti Fisun aksaryhmän järjestämässä  Reetta Pirttikosken aksakoulutuksessa 3.1. Tamskilla. Rata oli tosi kiva ja vauhdikas, ja sopivasti erilaisia kohtia joissa pystyi testailemaan ohjausvalintoja. Kalamuru tuntui ihanalta ohjata ja kaikki testatut vaihtoehdot toimivat. Ainoastaan kepeillä tuli ihan ihme vääntöä, kun Fisu jostain syystä koko ajan kääntyi kepeiltä väärään suuntaan, vaikka en edes yrittänyt tehdä mitään poispäinkäännöstä tai muuta erikoista. 


Samalla reissulla yllärinä myös Hukka pääsi osallistumaan Reetan koulutukseen, kun yksi treeniryhmäläinen joutui jäämään pois koulutuksesta aivan viime tipassa ja Hukka sattui olemaan mukana ja valmiiksi lämpättynä. Koulutus oli tosi hyvä, ja oikeastaan vielä hyödyllisempi Hukan kanssa kuin mitä Fisulle. Tehtiin rataa muutaman esteen pätkissä ja palkkailin hankalista kohdista. Hukka tuntui oikeasti aika kivalta, ja pystyttiin tekemään melkeinpä kaikki kohdat pilkottuna pieniin osiin. Puomia ei tehty radalla, mutta aa tehtiin ja se toimi kivasti. Keinua ei olla viimeaikoina hirveästi treenattu ja siinä Hukka vähän himmaili. 

Maanantaina 4.1. Hukalla oli jännä ilta, kun käytiin Kangasalalla SmartDog testissä. Fisu on käynyt samassa testissä pari vuotta sitten, ja mielenkiinnolla odotin, miten poikansa toimii ja millaista infoa testi antaisi Hukasta. En ole saanut vielä testiraporttia, mutta kirjotan sen mukaan mitä muistan. 

Eleet-osiossa testin alussa kävi heti selväksi, että Hukka ei ymmärrä kaikkia ihmisen eleitä. Ainoastaan katseen suunnan ja kädellä ristiin osoittamisen (rintamasuunta kääntyy myös) Hukka ymmärsi kunnolla. Kädellä suoraan, kädellä viiveellä ja jalalla osoittamista Hukka ei ymmärtänyt ainakaan täysin, vaan pyrki ottamaan kontaktia testaajan kasvoihin eikä jotenkin edes nähnyt aina osoittavaa kättä tai jalkaa. Arpoi ja valitsi pääasiassa aina saman kohteen riippumatta siitä, kumpaa osoitettiin. Tää on ihan arvokas info agilitya ajatellen, eli mitään kädellä työntämis-ohjauksia tuskin kannattaa Hukan kanssa pahemmin käyttää, kun se ei niitä ymmärrä.

Loogisen päättelyn tehtävää Hukka ei ymmärtänyt, tämän melkein arvasinkin jo etukäteen. Hukka ei myöskään luottanut omaan järkeilyynsä vaan oli huijattavissa joka kerta - meni kupille jota osoitettiin sen ymmärtämällä eleellä, vaikka oli hetkeä aiemmin nähnyt namin menevän toiseen kuppiin.
Hukalla vaikutti olevan ongelmia tilaan liittyvässä hahmotuksessa. V-aidan ratkaisussa sillä kesti aika kauan ja se joutui siinäkin pyytämään apua ihmiseltä, ja impulsiivisuutta testaavan sylinterin kanssa sillä oli ongelmana löytää reitti namin luo. Ei siis yrittänyt kuin kerran päästä namin luo suoraan läpinäkyvän sylinterin läpi vaan kiersi sen taakse eikä hahmottanut, mistä kohtaa sen sisään voi työntää kuonon. Itsehillintä sillä oli kyllä ihan hyvä eikä ongelma johtunutkaan impulsiivisuudesta, vaan hahmotuksesta mun tulkintani mukaan. Kaikkein suurin hämmästys tuli muistia testaavassa osiossa, jossa huoneessa oli kolme samanlaista purkkia joista yhden alle laitettiin nami koiran nähden, ja testattiin, muistaako koira vielä 1-2,5min viiveellä namin sijainnin. Hukalla ensimmäinen virhe tuli jo ennen kuin edes päästiin testaaman sitä viivettä, eli Hukka meni väärälle purkille hakemaan namia vaikka noin 10sek aiemmin sille oli näytetty mihin nami laitettiin! Hukka ei selvästi jotenkin hahmota tilaa ihmisen näyttämän vihjeen perusteella! Tämä selittää erittäin hyvin sen, miksei esim näyttöruutu lähtenyt sen kanssa toimimaan eikä myöskään esineruudussa mielikuvat apuna ole oikein toimineet.


Ongelmanratkaisussa Hukka on ehdottomasti ihmiseen tukeutuva, eli hyvin nopeasti luovuttaa itsenäisen yrittämisen suhteen ja alkaa pyytämään apua ihmiseltä. Sosiaalisen oppimisen tehtävässä Hukka oppi kyllä mallista, mutta myös menettää itseluottamuksen hyvin nopeasti, eli muutamaan kertaan yritti ihan oikein ratkaista tehtävää mutta kun ei huonolla tuurilla sattunut heti saamaan vahvistetta niin luovutti ja siirtyi kokeilemaan kaikkea ihan muuta. Tämäkin on tärkeä info jatkoa ajatellen, eli Hukan kanssa on tärkeää päästä palkkaamaan jo hyvät yrityksetkin, että saisi poimittua edes oikeaan suuntaan viittaavat yritykset, muuten voi olla että ymmärtää koko homman ihan väärin.


Kaiken kaikkiaan ihan kiinnostava testi, ja ehdottomasti hyödyllisempi kuin mitä Fisun kanssa. Tän perusteella hirvimies ei kyllä ole se penaalin terävin kynä :D


Ollaan nyt käyty viime- ja tällä viikolla hallilla puuhailemassa aksaa ja tokoa. Juoksareiden kanssa ollaan jatkettu lankkutreenejä ja siinä loivia käännöksiä sekä uutena juttuna liikehäiriöitä. Treenit on sujuneet kohtalaisesti, liikehäiriöt jopa paremmin kuin odotin. Tässä vaiheessa tuntuu, että tämä puomin purkaminen takaisin lankkuvaiheeseen oli ehdottomasti oikea ratkaisu, nyt tuntuu taas siltä että päästään vähitellen eteenpäin. Ainakin seuraavat pari treeniä tehdään vielä lankkua (suunnitteilla on ainakin ekat kuuntelutreenit juoksarin yhteydessä eli este-erottelua sekä valssin esittely juoksarin yhteydessä), sen jälkeen ehkä katsotaan jos palattaisiin takaisin puomille. Johan siinä kohtaa taukoa onkin tullut jo kuukauden verran. Ohjaustekniikkajuttuna ollaan paneuduttu taas in-in:iin ja yhdistetty siihen wrappi. Tän Hukka tajusi yllättävän helposti, ja muutenkin tuntuu, että kyllä sillä alkaa tuosta in:istä olla jo joku ajatus!









Viime perjantaina Fisse ja Hukka pääsivät molemmat hyppimään pk-hyppyä. Fisu teki metristä kapulalla ja ilman molempiin suuntiin, vähän tuntui että hypyt on huonontuneet tauon myötä, edelliset hypyt on tainnut hyppiä joskus kesällä. Ilmeisesti tätäkin pitäisi välillä muistaa treenata. Hukalla nostin nyt myös ekaa kertaa esteen metriin ja hienosti hirvi siitä ponnisti yli!




Tokossa Fisu on treenannut vähän sitä ja tätä. Tuntuu taas todella vaikealta treenata mitään järkevää, kun tietää, ettei kisoja ole tulossa pitkään aikaan. Tunnarissa on ollut tosi hyvä kunnes tänään toi jostain syystä monta kertaa väärän. Kaukoissa on ollut hyvä, paitsi välillä satunnaisesti yrittää vieläkin tarjota sivulta eteenpäin maahanmenoa. Seuraamisessa ollaan nyt panostettu peruuttamiseen, siinä annetaan ihan turhaan pois pisteitä vinouden takia. Peruutus onkin kyllä parantunut eikä myöskään enää aiheuta ihan niin suurta kierrosten nousua kuin aiemmin. Ohjatun merkillä ollaan palautettu pallo merkin taakse ja sen kanssa kalanen tekee hyvin. Eteenmenoja ollaan otettu jonkun verran sekä suoraan että viistosti, niissä Fisu on ollut nyt ihan kohtalaisen hyvä.

Hukka on treenannut lähinnä seisomista ja tunnaria. Seisominen edistyy vähitellen, tänään kokeilin yksittäisiä kertoja jättää käsiapua pois ja tehdä pelkällä suullisella käskyllä. Tekniikka vaihtelee edelleen tosi paljon, eli sen kanssa pitää olla tarkkana että saan ylläpidettyä napakkaa stoppia. Tunnarissa ei olla nyt hirveästi edetty, pitäisi varmaan ottaa sitä kuurina.

Viime viikolla käytiin Annen luona paimentamassa. Manki pääsi taas katsomaan lampaita, ja nyt vihdoin se NÄKI ne ensimmäistä kertaa, ja muutamassa minuutissa kakkaa syövästä pikkupennusta kuoriutui paimen <3 Pikkuapina väläytteli oikein tyylikkäitä paimenkoiran eleitä. Niin ihanaa päästä jatkamaan tästä seuraavalla kerralla! Hukka treenasi myös, ja vaikka treeni ei mennyt mitenkään hyvin, saatiin taas kovasti uutta ajateltavaa. Hukan ongelma flänkkien avaamisessa johtuu varmasti ainakin osittain siitä, että Hukka ei reagoi paineeseen oikein. Nyt lähdettiin kulmatreenin avulla hakemaan uudestaan oikeanlaista reagointia paineeseen ja sen suhteen nyt tapahtui pientä edistystä. Tehtiin niin, että Hukka oli hihnassa ja laitoin siihen kepin kanssa painetta enkä päästänyt hihnassa luistelemaan karkuun jos ei ottanut kunnolla painetta vastaan. Aluksi yritti pelleillä ja esim. repiä keppiä mun kädestä, mutta jossain vaiheessa tajusi että nyt ei pelleily auta ja ekaa kertaa oikeasti käänsi kunnolla päätä pois ja otti etäisyyttä. Treeni kulki koko ajan sillä rajalla, että oliko Hukka jo liian paineessa ja muutamaan kertaan lähtikin kokonaan pois lampailta, mutta ajoittain saatiin jo oikeasti hyviä flänkille lähtöjä ja rauhallisia lampaiden irroituksia aidasta.

Viikonloppuna käytiin kalojen kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa retkeilemässä. Kalat ovat kyllä mukavia retkikavereita, ja nauttivat täysillä pitkistä metsäreissuista.




Eilen käytiin myös hiihtämässä ekaa kertaa tänä talvena. En muista, onko Hukka edes nähnyt suksia koskaan, mutta eipä se niihin mitenkään reagoinut. Vedätin ensin pelkällä Fisulla pienen pätkän, ja kun Hukka vaikutti juoksevan ihan järkevästi mukana, laitoin molemmat yhtä aikaa kiinni ja hiihdettiin suurin osa lenkistä niin. Kahden koiran bc-valjakko toimi tosi kivasti, Hukka ja Fisu ovat varsin tasaväkinen valjakko, Hukka on vahvempi mutta Fisu vetää innokkaammin ja molemmat keskittyvät melko hyvin etenemiseen eivätkä yritä alkaa esim. pelleilemään keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti