keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Joulu ja välipäivät

 Joulu vietettiin tänä vuonna ihanissa, oikeissa talvimaisemissa Yli-Iissä Antin isän talossa. Rentoa laiskottelua ja mukavia kävelyretkiä lumihangessa kuului koirien ohjelmaan. 




Ennen joulua käytiin muutamaan kertaan hallilla aksaamassa, ja ohimennen onnistuin jotenkin hajottamaan Hukan puomin. Ollaan yritetty jatkaa loivien käännösten harjoittelua, heikolla menestyksellä, ja lisäksi Hukka on jostain syystä alkanut jännittämään koko puomia. Se lähtee puomille reippaasti, mutta hidastaa keskiosassa raviin ja etenee ihan matalana jalat tutisten, ja kiihdyttää sitten taas alasmenoon. Mitä enemmän Hukka vapisee, sen enemmän puomi alkaa heilumaan ja ongelma pahenee. Lisäksi hitaasta hiipimisravista kiihdyttäminen laskevalle pinnalle saa aikaan sen, että Hukka ei saa normaalia kahta laukkaa venytettyä laskevalle pinnalle eikä edes osu kontaktiin. Ollaan nyt joulun jälkeen siis jätetty kokonainen puomi toistaiseksi tauolle ja palattu reilusti taaksepäin tekemään ihan pelkkää lankkua, ja lisäksi käydään puomilla syömässä vain namia. Ajatuksena on nyt opettaa loivat käännökset, vaikeammat jatkot ja ohjaajan liikehäiriö lankulla, ja kun ne toimivat, siirrytään takaisin kokonaiselle puomille. Lankkutreenit on menneet ihan kivasti, loivat käännökset namimaatin kanssa eivät tunnut aivan yhtä mahdottomalta ajatukselta Hukalle kuin mitä kokonaisella puomilla. 



Kepit ollaan otettu nyt myös tehotreeniin Hukan kanssa. Ollaan tehty joka treenissä vähintään lyhyt keppitreeni (4-5 toistoa) niin, että molemmissa päissä on ohjurit ja itse teen tarkoituksella törkeitä liikehäiriöitä, kuten äkkipysähdyksiä, tiukkoja puolenvaihtoja, kiihdytyksiä, sivuirroituksia, ja edessä on palkka valmiina. Näihin treeneihin Hukka tuntuu vastaavan hyvin, muutaman kerran aina välillä vaikean paikan tullen yrittää hyppiä ohjureiden yli, mutta aika hyvin ottaa onkeensa palautteen ja parantaa. Pujotteluvauhti on hidastunut siitä mitä se jo hetkellisesti oli, mutta eiköhän se sieltä palaudu kun varmuutta tule lisää. 

Aalla uutena juttuna Hukka on tehnyt käännöksiä. Puomitreenien perusteella arvelinkin, että käännökset tulevat olemaan vaikeita Hukalle, tehtävän fokus unohtuu kun Hukka häiriintyy käännösohjaukseen liittyvästä liikehäiriöstä. Ei ole helppoa saada pienen hirven päähän taottua, että tehtävä tulee tehdä loppuun vaikka ohjaaja liikkuisi toiseen suuntaan, ja näitä on pakko muistaa treenata suorien exitien ohella. Rdalla Hukan aat on toimineet oikein hyvin, ei ole aikoihin yrittänyt tehdä yhtään itsemurhaloikkaa vaan kiltisti saa mahdutettua neljä askelta aalle ja osuu käytännössä 100% kontaktiin. 



Äitikala on treenaillut aksassa erottelutehtäviä, ja alkaa olemaan niissä jo varsin hyvä. Muutamalla viimeaikaisella treeniradalla on ollut kohta, jossa tullaan puomilta keppien avokulmaan, ja se on ollut Fisulle todella vaikea, ja ollaan sitä käyty työstämässä vielä erikseenkin omatoimivuoroilla. Ohjaajafokuksesta estefokukseen vaihto tuntuu olevan vaikeaa kun kyseessä on kepeille hakeminen. Muuten kalanen on ollut varsin loistava treeneissä, harmi kun nyt ei ole kisoja tulossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti